Aukkopahvin foliointi

Sain mielenkiintoisen tilaustyön Maanmittauslaitokselta. Tehtävänäni oli painaa aukkopahviin (passepartout, paspis, kehyskartonki, no tiedätte kyllä) entisen pääjohtajan nimi ja työvuodet. Tokihan tämän olisi voinut painaa nykäisimellä eli pienellä kohopainokoneella, mutta kotioloissa en viitsinyt alkaa yksittäisen kappaleen vuoksi kikkailla painoväreillä. Päätin sen sijaan kokeilla miten tällainen työ onnistuisi folioimalla.

Aikaisemmin olen folioimalla tehnyt levynkansiin tekstejä, mutta silloin on ollut huomattavan paljon suuremmista eristä kysymys. Lisäksi sopivan lämpötilan, puristuksen ja ajan haarukoimiseen on ollut käytössä tarpeeksi materiaalia. Nyt minulla oli vain kolme paspista, joten epäonnistumisen mahdollisuuksia ei juuri ollut. Yksi onnistunut kappale kuitenkin riittäisi.

Tavallisella pahvilla sain kohdistettua painojäljen, ja myös lämpötilan sekä puristuksen arvioin oikein. Niinpä heti ensimmäinen yritys onnistui hyvin. Tein kuitenkin samalla vaivalla vielä toisenkin. Tokihan painojäljessä läheltä katsottuna hieman käsityön leimaa on havaittavissa, mutta olen kyllä kokonaisuuteen erittäin tyytyväinen.

Foliointikone

Foliointikone. Tämä on kyllä mahtava kampe, jolla saisi käyttöä olla enemmänkin.

Lopputulos on onnistunut.